Uutiset

Martti Korg on poissa



Saimme viime viikolla kuulla suru-uutisen, että Sepsi-78:n pitkäaikainen seura-aktiivi ja Pallokoulun
valmentaja Martti Korg on nukkunut pois vaikean sairauden uuvuttamana 27.5.2020. Hän oli syntynyt
29.8.1949 Nurmossa.


Martti tuli mukaan Sepsi-78:n toimintaan 70-80-luvun taitteessa ja toimi vuosikymmenet seuran tärkeänä
taustavaikuttajana ollen monessa mukana. Hänet hyvin tuntevat muistelevat, miten Martin sanaan pystyi
aina luottaa, oli kyse sitten takavuosien Orava-turnauksen yövahtivuoroista, Luiz Antonio Cupin edeltäjän
Milkkis-turnauksen vastuutehtävistä tai muista lukuisista tausta- ja talkootöistä. Kun Martin kanssa jotain
sopi, se piti. Hän oli hetken mukana myös Sepsi-78:n johtokunnassa. Futsalseura FC Seinäjoen toiminnassa
ja talkootöissä Martti oli niin ikään tuttu näky. Raviradan järjestysmiestehtäviä hän hoiti viime vuoden
loppupuolelle saakka.


Moni sepsiläinen muistaa Martin ”Pallokoulun Marttina”. Hän veti seuran perinteikästä Pallokoulua
ansiokkaasti parisen kymmentä vuotta. Martti muistetaan muun muassa siitä, miten hän korosti aina taidon
merkitystä sekä kunnioitettavasta auktoriteetista, jolla hän pystyi pitämään monikymmenpäisen, eläväisen
pelaajalauman yksinkin hyppysissään. Viitisen vuotta sitten sairauden edetessä ja voimien vähetessä Martti
siirtyi sivuun Pallokoulun valmentajan tehtävästä. Jalkapallo säilyi silti sydämessä matkan loppuun asti.
Sepsiläiset surevat Martin poismenoa ja ottavat osaa läheisten suruun.

 

Martin muistoa kunnioittaen,
Jalkapalloseura Sepsi-78 ry
FC Seinäjoki ry

 

Martille on avattu muistotili. Muistamiset voi tehdä tilille FI26 1140 3500 1133 14.

 

 

 

 


Takaisin uutisiin